No Reply At All

Törmäsin kaupungilla omega-3-kapseleita kaupitteleviin nuorukaisiin. On siinäkin työ. Olin ehkä hiukan epäkiitollinen asiakas. Seuraava keskustelu kuvannee sitä. Kaupitellut henkilö on merkattu kirjaimin MP (=MiesParka) ja allekirjoittanut AK (=AlleKirjoittanut, kuinka luovaa!).

MP: -Syötkö jo Omega-kolmosia?
AK: -Mmmh, kyllä mä jotain ton näköisiä syön. (Samalta ne ainakin näyttää. Sama kummallisenkeltainen väri, sama pyöreä muoto. Pyöreähkö. Vai oliko se soikea? Onko sillä väliä?)
MP: -Mitä merkkiä ne on?
AK: -En mä tiedä. (Eikä muuten kiinnostakaan. Mä vain syön niitä.)
MP: -Mistä ne on ostettu?
AK: -En mä tiedä. (Ei kai sitä nyt kaikkea voi tietää? Ehkä olin mukana, ehkä en. Ei voi muistaa.)
MP: -Apteekista vai kaupasta?
AK: -En mä tiedä. (Enkö mä jo vähän niin kuin vastannut edellisessä kohdassa?)
MP: -Onks ne halvempia vai kalliimpia kuin nää?
AK: -En mä tiedä. (Mulla ei ole aavistustakaan, mitä noi sun pillerisi on. Mulla ei ole edes aavistusta siitä, mitä MUN pillerini on. Mietipä vielä, tiedänkö, mikä niiden hintaero on.)
MP: -No tiedäksä, mitä ne maksaa?
AK: -En, en mä niitä ole ostanut. (Voitaisiinko jo lopettaa tää keskustelu?)
MP: -Vanhemmatko?
AK: -No ei. Mies. (Rrrright. Kyllähän tämän ikäiselle äiti lähettää ties mitä pillereitä postissa. Tai ehkä epäkypsät vastineet järkeväntuntuisiin kysymyksiin ovat vähentäneet oletetusta iästä vuoden per idioottimainen vastaus?)
MP: -Ei tästä keskustelusta taida olla mitään hyötyä.
AK: -No ei. (Yeah, baby! Sä tajusit sen! Ihanaa!)

Pääsin pälkähästä. Mies kärsi, silminnähden. Anteeksi siitä. Sellaista se työnteko on, aina ei voi onnistua. Ainakaan jos kauppaa työkseen kummallisenvärisiä, kiiltäviä pillereitä.