Blogiparkani kärsii vakavasta eroahdistuksesta, niin vähälle huomiolle se on jäänyt. Syksyn harmaina päivinä omat ajatukseni kanavoituvat lähinnä kuunneltujen sävelten tai yöaikaan verkkokalvoille marssivien, vähintäänkin kieroutuneiden unien muodossa. Onnekseni unenlahjani ovat aina olleet varsin erinomaista luokkaa, muuten olisin kaiketi menettänyt yöuneni tänäkin syksynä jo useaan otteeseen. Nyt unentarpeeni on toiminut lähinnä viihdykkeenä armaalle aviomiehelleni, joka huvittelee laskemalla sekunteja, jotka vaaditaan siitä hetkestä kun kellahdan vaakatasoon aina uneen vaipumiseen. Voisi mokoma kyllä laskea vähän äänettömämmin, eräänäkin yönä havahduin, kun korvanjuurestani kuului huolellisesti artikuloitu "kahdeksan".
Marraskuisia päiviäni on viime aikoina tahdittanut tanskalainen Choir of Young Believers, jonka esikoisalbumi löytyy riemukseni Spotifyn loputtoman tuntuisesta valikoimasta. Tuntuu vähän samalta kuin sumuinen ilma ulkona:
