In Your Coffeemaker

Koska armas mieheni lähti tänään ansaitsemaan heti herättyään, en saanut iukumaani kahvia, vaan jouduin keittämään sen ihan itse. Päätin haluta espressoa lämpimän maitoni sekaan, ja siksi tavallisessa kahvinkeittimessä näppärästi valmistuva Parisienneni ei tänään kelvannut. Koko kahvin maitoineen päivineen saisi tietysti näppärästi tehtyä keittiön pöydällä nököttävällä kahvikoneella, mutta koska minut on hemmoteltu piloille, en osaa vielä vuoden yhteiselommekaan jälkeen tehdä koneelle muuta kuin laittaa töpselin seinään. Ehkä joskus saamme kehitettyä vielä syvemmän suhteen. Epäilen sitä kyllä vahvasti. Mutta siihen kahvinvalmistukseen palatakseni. Kaivoin esiin mutteripannuni, joka on saanut em. koneen saavuttua olla melko rauhassa, täytin sen ja laitoin kahvin hellalle. Muuten hyvä, mutta joko käyttäjässä oli vikaa (mahdoton ajatus) tai pikku pannuni on suivaantunut siitä, että se on jäänyt niin vähälle käytölle. Se sylki kahvipisaroita sisuksistaan suoraan levylle. Ne kipinöivät aika hienosti (älkää kertoko tätä miehelle, miehen mielestä allekirjoittaneen nimeäminen pikku pyromaaniksi oli jo entuudestaan täysin ansaittua). Sain kuitenkin kahvini, ja siitä syystä olen jonkin verran leppoisampi nyt kuin kipinöintiä ja hellalle ilmaantuneita kahvipisaroita katsellessani. Luulen kuitenkin, ettei episodi lupaa kovinkaan läheistä kanssakäymistä mutteripannuni kanssa jatkossakaan. Tuskin tässä mitään asumuseroa on edessä, mutta takaisin hyllylle se joutaa, kunnes osaa käyttäytyä paremmin. Ja siinä pannun käyttäjässähän ei siis luonnollisestikaan voinut olla mitään vikaa.

No Reply At All

Törmäsin kaupungilla omega-3-kapseleita kaupitteleviin nuorukaisiin. On siinäkin työ. Olin ehkä hiukan epäkiitollinen asiakas. Seuraava keskustelu kuvannee sitä. Kaupitellut henkilö on merkattu kirjaimin MP (=MiesParka) ja allekirjoittanut AK (=AlleKirjoittanut, kuinka luovaa!).

MP: -Syötkö jo Omega-kolmosia?
AK: -Mmmh, kyllä mä jotain ton näköisiä syön. (Samalta ne ainakin näyttää. Sama kummallisenkeltainen väri, sama pyöreä muoto. Pyöreähkö. Vai oliko se soikea? Onko sillä väliä?)
MP: -Mitä merkkiä ne on?
AK: -En mä tiedä. (Eikä muuten kiinnostakaan. Mä vain syön niitä.)
MP: -Mistä ne on ostettu?
AK: -En mä tiedä. (Ei kai sitä nyt kaikkea voi tietää? Ehkä olin mukana, ehkä en. Ei voi muistaa.)
MP: -Apteekista vai kaupasta?
AK: -En mä tiedä. (Enkö mä jo vähän niin kuin vastannut edellisessä kohdassa?)
MP: -Onks ne halvempia vai kalliimpia kuin nää?
AK: -En mä tiedä. (Mulla ei ole aavistustakaan, mitä noi sun pillerisi on. Mulla ei ole edes aavistusta siitä, mitä MUN pillerini on. Mietipä vielä, tiedänkö, mikä niiden hintaero on.)
MP: -No tiedäksä, mitä ne maksaa?
AK: -En, en mä niitä ole ostanut. (Voitaisiinko jo lopettaa tää keskustelu?)
MP: -Vanhemmatko?
AK: -No ei. Mies. (Rrrright. Kyllähän tämän ikäiselle äiti lähettää ties mitä pillereitä postissa. Tai ehkä epäkypsät vastineet järkeväntuntuisiin kysymyksiin ovat vähentäneet oletetusta iästä vuoden per idioottimainen vastaus?)
MP: -Ei tästä keskustelusta taida olla mitään hyötyä.
AK: -No ei. (Yeah, baby! Sä tajusit sen! Ihanaa!)

Pääsin pälkähästä. Mies kärsi, silminnähden. Anteeksi siitä. Sellaista se työnteko on, aina ei voi onnistua. Ainakaan jos kauppaa työkseen kummallisenvärisiä, kiiltäviä pillereitä.

Do, Do, Do! What you wanna do

Mistä tietää, että tentti lähestyy? Voin tarjota hyvin pätevän vinkin: esimerkiksi siitä, että henkilö, jonka tulisi lukea tenttiin, on yltäpäältä hiomapölyssä, koska keksi juuri, että ne lakatut kynttilänjalat on välttämätöntä hioa puupinnalle ja sen jälkeen vahata kivemman värisiksi. Siis kello yhdeksältä illalla.

Underneath Your Clothes

Tehtävä: sukellus vaatehuoneeseen.
Aihe: mustan v-aukkoisen paidan etsintä.
Lopputulos: kolme mustaa v-aukkoista, joista yksikään ei ole se kappale, johon etsintä kohdistuu.
Johtopäätös: aika siivota vaatehuone.

Saviour Machine

Olen jotenkin kummallisesti onnistunut selviämään tähän opintojen vaiheeseen asti ilman kunnollista tulostinta. Ensimmäinen tulostimeni oli ihan mukava aina silloin, kun sitä huvitti tulostaa kunnollista jälkeä. Useimmiten ei huvittanut, ja se valitsi tekstin sijaan kummalliset merkkirivit. On toki kivaa tulostaa proseminaarityötä ja kuvitella saavansa paperille pitkään ja hartaasti (edellisenä yönä) pohdittuja lauseita, mutta toivotun lopputuloksen sijaan tuijottaa sydämiä ja lumiukkoja, joita tulostin vähintään yhtä suurella hartaudella uumenistaan syytää.

Toinen yritys tulosti kyllä ihan kiltisti, mutta se oli kaiketi sulautunut vähän turhan hyvin opiskelijaelämään. Se nimittäin oli tolkuton mustejuoppo. Ja mustekasettien metsästys se vasta kivaa onkin, etenkin jos sattuu omistamaan jonkun kummallisen merkkisen tulostimen, jonka kasetteja ei joko saa mistään tai vaihtoehtoisesti niistä saa pulittaa uuden tulostimen hinnan.

Koska kumpikaan aiemmista yrittäjistä ei oikein perheeseemme sopeutunut, päätin valita tällä kertaa uuden yksilön ihan itse. Valitsin söpön, pienen laitteen, jonka ratkaisevin ominaisuus on se, että se on musta. En tiedä, mitä se osaa tehdä, toivottavasti ainakin tulostaa. En sattunut lukemaan. Luulen, ettei tällä valintametodilla kuitenkaan ainakaan pahemmin pieleen voi mennä kuin aiemmin. Välttämättä.

Good Morning Good Morning

En ymmärrä, miten olin muka joskus aamuvirkku. Heräsin aamulla kivuttomasti ja ponkaisin välittömästi kellon soidessa ylös. Jos minulla ei olisi hämäriä muistikuvia tapahtuneesta itsellänikin, epäilisin vakavasti salaliittoteoriaa.

Nykyään herääminen ei onnistu ihan niin helposti. Lämpimiin peittoihin jääminen houkuttelee jokseenkin paljon enemmän kuin niiden alta kylmään maailmaan hivuttautuminen. Siksi olenkin ottanut tavakseni odottaa, että kirpeä aamu on jo ohitse ennen kuin edes yritän moista. Siitä huolimatta vällyjen alta kaivautuva naishenkilö muistuttaa zombieta, joka osaa tasan kaksi reittiä: sängystä suihkuun tai sängystä keittiöön. Olotilaa helpottaa kuitenkin hieman keittiössä Romanssia laulava ja suklaacappuccinoa valmistava mieshenkilö. En tiedä, missä vaiheessa roolit kääntyivät näin päin, mutta en valita.

Now I'm Here

Koska alan jo huimaa vauhtia kotiutua tänne, voinen tehdä muutosta virallisen. Vanhat tekstit jäävät toki edelliseen osoitteeseen, sieltä voi niitä käydä lukemassa jos välttämättä haluaa esim. aiheuttaa itselleen kärsimystä yön pikkutunteina uppoutumalla mukahauskoihin avautumisiini. Se näyttänee vielä hetken samalta, mutta koska pohja ystävällisesti poistetaan kokonaan käytöstä, katsoin aiheelliseksi hilata itseni ennen suuria muutoksia johonkin turvallisempaan koloon. Ja ehkä päätökseen vaikutti aavistuksen myös se, että muutaman kerran vanhasta blogista hävisivät ääkköset kokonaan. Jotkut tunnetusti hallitsevat niiden käyttämättä jättämisen vallan mainiosti, mutta koska itse elän jonkinasteisessa riippuvuussuhteessa vokaaliharmonian kanssa, halusin turvata etuvokaalieni aseman.

Tänne saa ehdottoman mielellään jättää kommentteja, niistä ei suinkaan pahastuta. Tiedänpähän ainakin, kuka tänne on löytänyt. Ja sen myötä on toki myös helpompi tietää, tulisiko lukijoiden puhuttelu tehdä sittenkin yksikössä monikon sijaan. Mutta ehkä sen monikon voi tulkita myös aina niin kohteliaaksi teitittelyksi, voihan?

The Glad Yeah

Ooh, Bloggerissa pääsee valitsemaan itselleen nimen. Valitsin toki heti mahdollisimman neutraalin, kuten varmasti huomasitte. Kuulostaa 60-luvun Bond-tytöltä. Tai joltakin stripteasenimigeneraattorin tulokselta. Oikeasti alkuperä on kyllä paljon viattomampi (vaikka turha kai sitä on yrittää vakuuttaa, ette te usko kuitenkaan).