Olisi tällainen blogikin. Kauhean kiva, vielä kun sitä joku joskus päivittäisikin. Mutta jotenkin se tässä wanhuksen (en viittaa itseeni) remontin, miehen uunituoreen firman, yksivuotiaan ja muun elämän (anteeksi minkä?) seassa tuppaa unhoittumaan. Muut asiat kummasti jatkavat kulkuaan, ja sitten eräänä päivänä vain herää ja huomaa, että siitä ihan äsken tapahtuneesta jutusta on ainakin kolme vuotta, jos ei enemmänkin. Blogin rauhaisan lepokauden aikana on mm. maalattu ja umpioitu portaat, rempattu piha, tehty yhtä sun toista pintaviilausta (ne listat, ne listat) sekä koitettu kasvattaa lasta kohtuullisen vähän kieroon. Mutta koska ympäristö kuitenkin tunnetusti vaikuttaa, eikä kasvuympäristöstä löydy edes hakemalla ainoatakaan suoraa seinää tahi kulmaa, on kasvatuksenkin lopputulos varsin tehokkaasti salattu. Onpahan jotain jännättävää silläkin saralla.
Kasvuympäristö sai muuten juuri uuden sisäoven, jonka toivotaan blokkaavan pahimmat rannikon viimat. Nyt tarvitaan enää saranat, jonkinlainen sulkumekanismi sekä karmit. Ja se ovi, kotiin näet kulkeutuivat vasta kahvat. Toivottavasti lasitettavaksi jäänyt ovi seuraa niitä jossain vaiheessa, koska muussa tapauksessa olen juuri hankkinut elämäni kalleimmat kahvat. Siihen asti värjötellään.
Sitä viimaa muuten varmaan vähentäisi myös se, että keittiön ikkunoissa olisi kolme kerrosta lasia nykyisen yhden sijaan. Kyllähän tuulenvire hiuksia tuivertamassa on ihan kivaa ja romanttista ja kaikkea, mutta jotenkin sitä toivoisi, ettei syystuuli yltäisi keittiön pöydän ääreen. Lienee siis syytä heiluttaa pensseliä hitusen ahkerammin, nyt kun on se puuttuva maalipönttökin lopulta kannettu kotiin.
Sitten olisi vielä se gradu. Ehkä päätän ennen sen valmistumista rakentaa Kakolaan asti ulottuvan lisäsiiven.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti