perjantai 6. maaliskuuta 2009

Fading Like A Flower

Olen kuullut, että joillakin ihmisillä on jokin viherpeukaloksi kutsuttava ominaisuus. Se ei ainakaan ole periytyvä ominaisuus, koska mummini olisi ehkä saanut kävelykepinkin kukkimaan. Minä sen sijaan olen erikoistunut lähinnä viherkasvien saattohoitoon. Saan lähes minkä tahansa kasvin muutamassa kuukaudessa hengiltä. Kuulemma jotkut niistä ovat sellaisia, joita ei muka pysty tappamaan. Niin ainakin väitettiin sekä anopinkieleni että -hampaani kohdalla. Myös traakkipuu pääsi lopulta hengestään, vaikka mies sen useita kertoja onnistuikin elvyttämään. Ja kaktusten nitistäminen on suorastaan lapsellisen helppoa. Olen tappanut ainakin neljä, ja suurimman osan kuivuuteen.

Tällä uskomattomalla tehokkuudellani viherkasvien parissa olen saanut aikaiseksi kolme muutosta:
1) kodissamme ei ole viherkasveja, joita hoitaa.
2) mies ostaa ainoastaan leikkokukkia.
3) kukaan ei enää erehdy tuomaan kasviaan minulle hoitoon.

Tykkään kukista, ihan oikeasti. Mutta sellaisessa muodossa, jossa niiden oletettu elinikä ei ole pitempi kuin minun. Mistä ei kyllä näin tarkemmin ajatellen taida olla hoitotottumuksillani minkäänlaista huolta.

3 kommenttia:

  1. Ei siis tartte muistuttaa multien vaihdosta ;) Mä ajattelin olla ahkera ja todella vaihtaa mullat tänä keväänä. Tänään. Tai maanantaina.

    VastaaPoista
  2. Mä saan kyllä pidettyä kasvit hengissä, mutta ne kaikki näyttävät siltä, että ne kituu ja ovat onnettomia. Traakkipuu mulla pysyy vuoden hengissä ja sitten se kuolee. Nykyinen puukin näyttää siltä, että kuolee kohta, mikäli en keksi parannusta tämän vaivoihin.

    Mikälie lohikäärmepuu on sinnitellyt mukanani kai vuodesta 2003. Kasvin ja minun suhde on hyvä, koska kasvi tajuaa, että saa vettä ja tuoretta multaa aivan liian harvoin, enkä jaksa myöskään pyyhkiä kasvin lehdistä pölyä riittävän usein. Silti kaveri on pysynyt hengissä :) Kunpa vaan muutkin kasvit tajuaisivat sopeutua hoitotapoihini!

    VastaaPoista
  3. Kituvat ja onnettomat kasvit ovat mun erikoisalaani. <3 Ei kai kasvien eutanasia ole rikos?

    Niin että ehkä se multien vaihdosta muistuttelu on turhahkoa. :D

    VastaaPoista