keskiviikko 10. maaliskuuta 2010

You've got the cutest ass I've ever seen

Olen vakavasti huolestunut Hollywoodin nykytilasta. Ikä näyttää olevan siellä edelleen valtava rasite. Sen sijaan, että kertyneet vuodet tarkoittaisivat kokemusta ja sen tuomaa syvyyttä henkilöhahmoihin, tarkoittavat ne sitä, että menettää pääroolin nuoremmalle tulokkaalle. Mielestäni yhä nuorempia ja laihempia näyttelijöitä valkokankaalle marssittava trendi on jatkunut aivan liian kauan.

Viimeisin ahdistusta aiheuttava roolitus oli tekeillä olevan Wuthering Heights -elokuvan Heathcliff: angstinen päärooli napsahti Gossip Girlissä vakuuttaneelle(?), jo 23 vuoden kypsään ikään ehtineelle Ed Westwickille. Miten kukaan itseään kunnioittava nainen kehtaa enää ihailla valkokankaan komistuksia, jos näiden ikä alkaa lähestyä lain asettamia rajoituksia? Anteeksi, mutta voisinko saada mieluummin katseltavakseni jonkun sellaisen, jonka kuolaus ei aiheuta välitöntä mielikuvaa itsestä yhtenä likaisista vanhoista tädeistä? No, onneksi turhautumista lievittämässä on lähes joka naisen laminoidulle listalle kuuluva Johnny Depp, joka on yhtä varmasti miellyttävää katsottavaa kuin Meryl Streep on Oscar-ehdokas.

4 kommenttia:

  1. Apua, mikä siloposki toi Westwick! Heathcliff, no way... Mä ainakin pidän korkeaa tasoa yllä kuolaamalla vain niiden nuorukaisten perään, jotka ymmärtää nayttää ikäistään vanhemmalta :D

    VastaaPoista
  2. Varsin kannatettava linja. :D

    VastaaPoista
  3. hmm. onko colin firth näytellyt heathcliffia joskus? jostain syystä en pysty kuvittelemaan ketään muuta siihen rooliin...

    VastaaPoista
  4. Mä en itse asiassa tiedä Colin Firthistä. Mutta ainakin Ralph Fiennes ja Timothy Dalton ovat roolissa pyörähtäneet, ja niin paljon kuin Timothy Daltonia muuten inhoankin, saattaisi mies Heathcliffina päteäkin. Täytynee tsekata.

    VastaaPoista