You've got the cutest ass I've ever seen

Olen vakavasti huolestunut Hollywoodin nykytilasta. Ikä näyttää olevan siellä edelleen valtava rasite. Sen sijaan, että kertyneet vuodet tarkoittaisivat kokemusta ja sen tuomaa syvyyttä henkilöhahmoihin, tarkoittavat ne sitä, että menettää pääroolin nuoremmalle tulokkaalle. Mielestäni yhä nuorempia ja laihempia näyttelijöitä valkokankaalle marssittava trendi on jatkunut aivan liian kauan.

Viimeisin ahdistusta aiheuttava roolitus oli tekeillä olevan Wuthering Heights -elokuvan Heathcliff: angstinen päärooli napsahti Gossip Girlissä vakuuttaneelle(?), jo 23 vuoden kypsään ikään ehtineelle Ed Westwickille. Miten kukaan itseään kunnioittava nainen kehtaa enää ihailla valkokankaan komistuksia, jos näiden ikä alkaa lähestyä lain asettamia rajoituksia? Anteeksi, mutta voisinko saada mieluummin katseltavakseni jonkun sellaisen, jonka kuolaus ei aiheuta välitöntä mielikuvaa itsestä yhtenä likaisista vanhoista tädeistä? No, onneksi turhautumista lievittämässä on lähes joka naisen laminoidulle listalle kuuluva Johnny Depp, joka on yhtä varmasti miellyttävää katsottavaa kuin Meryl Streep on Oscar-ehdokas.

You're My Best Friend

On valitettavaa, etteivät ihmiset osaa lukea ajatuksia. Jotkut asiat jäävät sanomatta ihan liian usein. Mutta koska tänään on vuoden ainoa päivä, jolloin on virallinen lupa olla cheesy, sanottakoon se ääneet: ystävät rakkaat, te olette tärkeitä. Aina, vaikken sitä muistakaan sanoa.

Näihin tunnelmiin seuraavien sävelten kera:

Wintertime Love

Olen huomannut, että elämä on varsin kiero. Aina kun ehtii tottua johonkin ajatukseen, käännetään koko pakka ylösalaisin. Viime talvena aloin juuri pitää siitä vaihtoehdosta, ettei tänne kunnon talvea edes tule, ja lopputuloshan on varsin helposti nähtävissä. Kolme kuukautta lunta ja pakkasta. Toki voisin yrittää ajatella asiaa vähän vähemmänkin narsistisesti, tilanteen syntyyn saattavat vaikuttaa jokuset muutkin seikat kuin oma napani ja irrationaaliset mielihaluni. Oh well, koska talvi ei kuitenkaan näytä loppuvan ikinä, on kai vain alistuttava.

Onneksi rakas kullanmurumme, tuo meitä aina niin uskollisesti kuljettava teiniritsa, ei ole jättänyt kertaakaan käynnistymättä. Lukotkaan eivät ole jäätyneet kertaakaan. Sen sijaan se ilmeisesti varjelee sisäilmaansa raivokkaasti, koska ovista ei pääse sisään ilman massiivista väkivaltaa. Toistaiseksi olemme pidättäytyneet voimakeinoista, mutta ellei katsastuspäivän lähestyessä ala ovi raottua, saattavat ne päätyä harkintalistalle. Ehkä menen sitä ennen heiluttelemaan jotain moukarintapaista nokan eteen ihan vain varoitukseksi.

Varasuunnitelmana paikasta toiseen siirtymiselle toimivat elämäni rakkaudet, ihanat saappaani, jotka isäni ystävällisesti nimesi turvakengiksi. Ehkä ne ovat nimensä veroiset, ainakaan en ole kertaakaan päätynyt niiden jatkona seistessäni takalistolleni. Toista se on puolta korkeampien mutta lähes yhtä lämpimien perintökalujen kanssa: niiden elämän tarkoitus tuntuu olevan tempaista jalat alta kaikissa mahdollisissa tilanteissa. Hankin kohta mummomalliset liukuesteet niiden alle ja katselen vahingoniloisena kenkien pyristelyä irti naskalikahleistaan ja kohti vapautta. Todennäköisesti se päättyy siihen, että löydän istumalihasteni tienoilta kämmenenkokoisen sinelmän.

Yksi ehdottoman hyvä puoli talvessa on. Tänä vuonna pääsee takuuvarmasti laskiaisena pulkkamäkeen! Mikään ei vedä vertoja sille lapsenomaiselle riemulle, jonka siivittämänä innokkaat opiskelijat laskevat täyttä vauhtia päin puuta. Sitä odotellessa.

Ginger & Lemon

Melko täydelliset inkiväärikeksit

350 g vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
hyppysellinen suolaa
200 g sokeria
1 rkl kuivattua inkivääriä
1 tl ruokasoodaa
125 g voita
75 g vaaleaa siirappia
1 sitruunan raastettu kuori
sopivasti sitruunan mehua (ehkä 1-2 rkl, saattoi mennä enemmänkin)
1-2 rkl hillottua inkivääriä
1 kananmuna vatkattuna

Sekoita kuivat aineet. Kuumenna voita ja siirappia kattilassa, kunnes voi sulaa. Jäähdytä vähän. Lisää kattilaan sitruunan kuori ja mehu sekä hillottu inkivääri. Sekoita ja kaada kuivien aineitten sekaan. Lisää kananmuna taikinaan.

Pyörittele pallosiksi, litistä ja paista 160 asteessa reilu vartti.



Hillotun inkiväärin saa aikaiseksi keittämällä 150 g kuorittua ja pieneksi pilkottua inkivääriä n. tunnin verran. Sen jälkeen keitos kruunataan 2½ sokeridesillä ja keitetään siirappimaiseksi. Nam. Ilmankin sitä tosin selvinnee, ainakin ohje alkuperäismuodossaan kuvitteli selviävänsä. Sitruunakin on allekirjoittaneen oma lisäys.

Christmas Is All Around

Mistä tietää, että joulu on lähellä?

• huomaan itsessäni vastustamattoman halun ostaa joulukuuseen lisää koristeita, vaikka oksat notkuvat jo entuudestaan (oletan, koska eihän niitä koristeiden alta näe)

• kirjoitan kasaan joulukortteja tekstin "Onnellista uutta vuotta 2009" (terveisiä vaan, kaverit! mahdatte olla ylpeitä niitä lukiessanne.)

• sähköpostiin napsahtavat veljen lahjatoiveet kolmisivuisena Excel-taulukkona

Laittaisin suunnilleen tähän kohtaan loppukaneetiksi mukavan jouluaiheisen videon, jos YouTube sen vain kyseisen pätkän kohdalla olisi mahdollistanut. Mutta koska ei, niin saatte tyytyä linkkin. Tätä ilman ei joulu tule.

Hollow Talk

Blogiparkani kärsii vakavasta eroahdistuksesta, niin vähälle huomiolle se on jäänyt. Syksyn harmaina päivinä omat ajatukseni kanavoituvat lähinnä kuunneltujen sävelten tai yöaikaan verkkokalvoille marssivien, vähintäänkin kieroutuneiden unien muodossa. Onnekseni unenlahjani ovat aina olleet varsin erinomaista luokkaa, muuten olisin kaiketi menettänyt yöuneni tänäkin syksynä jo useaan otteeseen. Nyt unentarpeeni on toiminut lähinnä viihdykkeenä armaalle aviomiehelleni, joka huvittelee laskemalla sekunteja, jotka vaaditaan siitä hetkestä kun kellahdan vaakatasoon aina uneen vaipumiseen. Voisi mokoma kyllä laskea vähän äänettömämmin, eräänäkin yönä havahduin, kun korvanjuurestani kuului huolellisesti artikuloitu "kahdeksan".

Marraskuisia päiviäni on viime aikoina tahdittanut tanskalainen Choir of Young Believers, jonka esikoisalbumi löytyy riemukseni Spotifyn loputtoman tuntuisesta valikoimasta. Tuntuu vähän samalta kuin sumuinen ilma ulkona:

Speed Of Sound

Viikonloppuna pääsin fiilistelemään lapsuuden kesiä. Vaikkakin CrossCountry on lajina vieras, niin jotkut asiat näyttävät olevan samoja siitä riippumatta, onko katseltavissa menopeleissä alla kaksi vaiko neljä pyörää. Selostajan ääni, moottorien jylinä lähtöhetkellä ja helteen ja radasta irtoavan pöllyn lisäksi paikalla olivat aina yhtä luotettavat metrilakun myyjät. Ilmeisesti olen kuitenkin vähän aikuistunut, koska tyydyin jäätelöpalloon jumbotikkarin ja lakukasan sijaan.

Sen sijaan joitain asioita ei vaan nähtävästi opi ikinä. Helteinen asfaltti on kuuma. Aurinko polttaa. Vaikka kotipihassa olisi mukava viilentävä tuuli, sitä ei saa mukaan radan reunukselle. Aurinkorasvaa kannattaa levittää. Musta t-paita on idioottimainen valinta. Nyt siis valkoista nahkaa koristavat taas kerran hehkuvan punaiset alueet käsivarren ja kaula-aukon tietämillä. Mutta väliäkö sillä, kun kerran muuten oli kivaa.