- Suklaacroissant on varsin hyvä aamiainen, vaikka sen repisikin kiireessä ulos foliopaketista ja söisi samalla kun suuntaa puolijuoksua ovesta ulos. Testattu useita kertoja.
- Liian lyhyillä yöunilla pärjää viikkotolkulla, jos vain muistaa nukkua joka toinen yö edes suunnilleen tarpeeksi. Väittäisin, että toiminnassa ei edes ole huomattavia häiriöitä, mutta ottaen huomioon, että viime yö oli juurikin yksi niistä liian vähistä tunneista koostuva, saattaa päätelmäni luotettavuus olla samaa luokkaa kuin erään nimeltä mainitsemattoman professorin tutkimustulosten.
- Salasanat kannattaa kirjoittaa johonkin ylös. On toki erinomaista aivojumppaa pohtia kolme tuntia, millä tunnuksella nettipankkiin pääsee kirjautumaan, mutta pohdinnan nostattaman turhautumisen määrä ei välttämättä yllä aivan positiivisten reaktioiden kirjoihin.
- Palmusunnuntai on hyvin miellyttävä päivä. Erityisen miellyttävän siitä tekee yhtälö, joka koostuu virpojille ostetujen Kinder-munien (liian monta) ja virpojien (nolla) lukumääristä. Lopputulokseen liittyvät läheisesti parempiin suihin (rehellisyyden nimissä lienee mainittava, että kyse on yksiköstä) menneet suklaamunat.
maanantai 29. maaliskuuta 2010
And I know that the times are rough, but I won't play dead while I'm alive
Joukko lyhyitä tiedonantoja ja huomioita:
sunnuntai 14. maaliskuuta 2010
Got no common sense
Viime aikoina olen uppoutunut miettimään sitä, miten järkevää ja palkitsevaa on suunnitella asiat etukäteen ja tehdä ne ajoissa. Vapaa-ajasta voi nauttia täysin siemauksin, kun työt odottavat tehtyinä eikä tarvitse stressata siitä, missä välissä ehtii minkäkin paperin kirjoittaa. Voi vain uppoutua sanomalehteen ja kahvikupilliseen (tai teemukilliseen - sillä tuskin on valtaisaa merkitystä tämän tekstin kannalta, mutta tasa-arvon nimissä lienee molemmat mainittava) ja aloittaa uuden päivän rentoutuneena ja hyväntuulisena.
Kyllä, istun jälleen kerran sunnuntaiaamuna koneen ääressä ja kirjoitan tuntisuunnitelmia, joiden pitäisi olla jo valmiina. Hauskaa päivää vain teillekin.

keskiviikko 10. maaliskuuta 2010
You've got the cutest ass I've ever seen
Olen vakavasti huolestunut Hollywoodin nykytilasta. Ikä näyttää olevan siellä edelleen valtava rasite. Sen sijaan, että kertyneet vuodet tarkoittaisivat kokemusta ja sen tuomaa syvyyttä henkilöhahmoihin, tarkoittavat ne sitä, että menettää pääroolin nuoremmalle tulokkaalle. Mielestäni yhä nuorempia ja laihempia näyttelijöitä valkokankaalle marssittava trendi on jatkunut aivan liian kauan.
Viimeisin ahdistusta aiheuttava roolitus oli tekeillä olevan Wuthering Heights -elokuvan Heathcliff: angstinen päärooli napsahti Gossip Girlissä vakuuttaneelle(?), jo 23 vuoden kypsään ikään ehtineelle Ed Westwickille. Miten kukaan itseään kunnioittava nainen kehtaa enää ihailla valkokankaan komistuksia, jos näiden ikä alkaa lähestyä lain asettamia rajoituksia? Anteeksi, mutta voisinko saada mieluummin katseltavakseni jonkun sellaisen, jonka kuolaus ei aiheuta välitöntä mielikuvaa itsestä yhtenä likaisista vanhoista tädeistä? No, onneksi turhautumista lievittämässä on lähes joka naisen laminoidulle listalle kuuluva Johnny Depp, joka on yhtä varmasti miellyttävää katsottavaa kuin Meryl Streep on Oscar-ehdokas.

sunnuntai 14. helmikuuta 2010
You're My Best Friend
On valitettavaa, etteivät ihmiset osaa lukea ajatuksia. Jotkut asiat jäävät sanomatta ihan liian usein. Mutta koska tänään on vuoden ainoa päivä, jolloin on virallinen lupa olla cheesy, sanottakoon se ääneet: ystävät rakkaat, te olette tärkeitä. Aina, vaikken sitä muistakaan sanoa.
Näihin tunnelmiin seuraavien sävelten kera:

torstai 11. helmikuuta 2010
Wintertime Love
Olen huomannut, että elämä on varsin kiero. Aina kun ehtii tottua johonkin ajatukseen, käännetään koko pakka ylösalaisin. Viime talvena aloin juuri pitää siitä vaihtoehdosta, ettei tänne kunnon talvea edes tule, ja lopputuloshan on varsin helposti nähtävissä. Kolme kuukautta lunta ja pakkasta. Toki voisin yrittää ajatella asiaa vähän vähemmänkin narsistisesti, tilanteen syntyyn saattavat vaikuttaa jokuset muutkin seikat kuin oma napani ja irrationaaliset mielihaluni. Oh well, koska talvi ei kuitenkaan näytä loppuvan ikinä, on kai vain alistuttava.
Onneksi rakas kullanmurumme, tuo meitä aina niin uskollisesti kuljettava teiniritsa, ei ole jättänyt kertaakaan käynnistymättä. Lukotkaan eivät ole jäätyneet kertaakaan. Sen sijaan se ilmeisesti varjelee sisäilmaansa raivokkaasti, koska ovista ei pääse sisään ilman massiivista väkivaltaa. Toistaiseksi olemme pidättäytyneet voimakeinoista, mutta ellei katsastuspäivän lähestyessä ala ovi raottua, saattavat ne päätyä harkintalistalle. Ehkä menen sitä ennen heiluttelemaan jotain moukarintapaista nokan eteen ihan vain varoitukseksi.
Varasuunnitelmana paikasta toiseen siirtymiselle toimivat elämäni rakkaudet, ihanat saappaani, jotka isäni ystävällisesti nimesi turvakengiksi. Ehkä ne ovat nimensä veroiset, ainakaan en ole kertaakaan päätynyt niiden jatkona seistessäni takalistolleni. Toista se on puolta korkeampien mutta lähes yhtä lämpimien perintökalujen kanssa: niiden elämän tarkoitus tuntuu olevan tempaista jalat alta kaikissa mahdollisissa tilanteissa. Hankin kohta mummomalliset liukuesteet niiden alle ja katselen vahingoniloisena kenkien pyristelyä irti naskalikahleistaan ja kohti vapautta. Todennäköisesti se päättyy siihen, että löydän istumalihasteni tienoilta kämmenenkokoisen sinelmän.
Yksi ehdottoman hyvä puoli talvessa on. Tänä vuonna pääsee takuuvarmasti laskiaisena pulkkamäkeen! Mikään ei vedä vertoja sille lapsenomaiselle riemulle, jonka siivittämänä innokkaat opiskelijat laskevat täyttä vauhtia päin puuta. Sitä odotellessa.

maanantai 25. tammikuuta 2010
Ginger & Lemon
Melko täydelliset inkiväärikeksit
350 g vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
hyppysellinen suolaa
200 g sokeria
1 rkl kuivattua inkivääriä
1 tl ruokasoodaa
125 g voita
75 g vaaleaa siirappia
1 sitruunan raastettu kuori
sopivasti sitruunan mehua (ehkä 1-2 rkl, saattoi mennä enemmänkin)
1-2 rkl hillottua inkivääriä
1 kananmuna vatkattuna
Sekoita kuivat aineet. Kuumenna voita ja siirappia kattilassa, kunnes voi sulaa. Jäähdytä vähän. Lisää kattilaan sitruunan kuori ja mehu sekä hillottu inkivääri. Sekoita ja kaada kuivien aineitten sekaan. Lisää kananmuna taikinaan.
Pyörittele pallosiksi, litistä ja paista 160 asteessa reilu vartti.
Hillotun inkiväärin saa aikaiseksi keittämällä 150 g kuorittua ja pieneksi pilkottua inkivääriä n. tunnin verran. Sen jälkeen keitos kruunataan 2½ sokeridesillä ja keitetään siirappimaiseksi. Nam. Ilmankin sitä tosin selvinnee, ainakin ohje alkuperäismuodossaan kuvitteli selviävänsä. Sitruunakin on allekirjoittaneen oma lisäys.

maanantai 14. joulukuuta 2009
Christmas Is All Around
Mistä tietää, että joulu on lähellä?
Laittaisin suunnilleen tähän kohtaan loppukaneetiksi mukavan jouluaiheisen videon, jos YouTube sen vain kyseisen pätkän kohdalla olisi mahdollistanut. Mutta koska ei, niin saatte tyytyä linkkin. Tätä ilman ei joulu tule.
- huomaan itsessäni vastustamattoman halun ostaa joulukuuseen lisää koristeita, vaikka oksat notkuvat jo entuudestaan (oletan, koska eihän niitä koristeiden alta näe)
- kirjoitan kasaan joulukortteja tekstin "Onnellista uutta vuotta 2009" (terveisiä vaan, kaverit! mahdatte olla ylpeitä niitä lukiessanne.)
- sähköpostiin napsahtavat veljen lahjatoiveet kolmisivuisena Excel-taulukkona
Laittaisin suunnilleen tähän kohtaan loppukaneetiksi mukavan jouluaiheisen videon, jos YouTube sen vain kyseisen pätkän kohdalla olisi mahdollistanut. Mutta koska ei, niin saatte tyytyä linkkin. Tätä ilman ei joulu tule.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)