Walk This Way

Minulla on identiteettikriisi. Kuten kaikki kanssani liikkuneet tietävät, on minulla taipumuksena edetä nopein, pitkin, ei niin kovin naisellisin harppauksin ja jättää matkaseurani samalla tahattomasti muutaman askeleen etäisyyden päähän. Jopa armas aviomieheni jää normaalioloissa taakseni, ja tietääkseni edellä mainittua kannattelevat alaraajat ovat kuitenkin vielä pari tuumaa allekirjoittaneen vastaavia pitemmät ja siten mahdollistaisivat nopeamman ja tehokkaamman etenemisen. Kyse on siis selvästi tehokkaaksi hiotusta taktiikasta, jonka olen imenyt itseeni jo äidinmaidossa.

Osat ovat kuitenkin vaihtuneet. Olen hidas. H-I-D-A-S. Kulkuni kuulemma muistuttaa Ruissalossa tavattavien valkoposkihanhien vaappumista, paitsi että nekin ovat nopeampia. Mummotkin ovat, sillä sellainen ohitti minut juuri tänään kaupungilla. Pääsin sentään korttelin verran edetessäni yhden ihmisen ohi ja tunsinkin siitä suunnatonta voitonriemua. Ohitettu henkilö oli korkeintaan 2-vuotias, ja hitaan käynnin kaiketi selitti lähes kulkijan mittainen lelukoira, jota taapero raahasi mukanaan. Mä ohitin sen!!!1

Summertime / And the livin' is easy

Kesä tuli, lopultakin. Tänä vuonna olen siitä erityisen onnellinen, koska (kiitos sisuskalujani tasaiseen tahtiin kurittavan minikokoisen robertocarlosin), en mahdu enää housuihin. Yleisen viihtyvyyden kannalta lienee kuitenkin suotavaa pukeutua, joten mekkokauden alkaminen on pelastukseni.

Kesässä on myös muita erinomaisen miellyttäviä piirteitä:

• tomaatit maistuvat taas joltakin
• aterian voi hyvin kasata kattilallisesta perunoita, palasesta voita ja purkillisesta ällöttävää, limaista kalaa
• ulkona tuoksuu muullekin kuin vasta pelloille ajetulle eritteelle
• jokirannassa soi taas jazz
• illat näyttävät ja tuntuvat ihan erilaisilta kuin minään muuna vuodenaikana.

Tänä kesänä pääsemme tutustumaan yöttömiin öihin myös ihan uudesta vinkkelistä: valvotut yöt eivät loppukesästä ole enää vapaaehtoinen, boheemiin opiskelijaelämään kuuluva valinta, jonka kruunaavat ystävien kanssa jaetut keskustelut ja jo lämmennyt viinipullo. Sen sijaan viinin korvaa koko yön auki oleva maitobaari ja ystäväjoukon puolimetrinen, hiukseton henkilö. Hyvästi villi vapaus, tervetuloa asuntovelka, farmariauto ja pikku potkija. Kyllä tästä hyvä tulee.

Good Day Sunshine

Mistä on hyvä päivä tehty? Ei ainakaan sammakonkoivista ja muusta vängästä, joista runossa niin näppärästi sanaillaan. Mutta jospa aloittaisi vaikka seuraavista:

1. Aamiaiseksi vastapuristettua appelsiinimehua (lue: en jaksanut kuoria appelsiineja) ja uunituoreita skonsseja.
2. Vaatehuoneen uumenista löytyi kaksi paria farkkuja, joiden nappi meni vielä kiinni. \o/
3. Sappisaippua ihan oikeasti poistaa rasvatahrat vaatteista. (Vinkki vastaisuuden varalle: älä roiski sulaa voita vaatteille, edes tummille sellaisille. Se näkyy kuitenkin.)
4. Netti toimii lopultakin, ja peräti langattomasti. Voin siis rahdata rakasta miniläppäriäni huoneesta toiseen ilmaan minkäänlaisten piuhojen kahlitsevuutta.
5. Kaksi isoa muuttolaatikkoa purettuna, vielä muutama jäljellä. Kyllä se tästä, sittenkin!
6. Kauppahallin brittiruokakaupasta bongattu kofeiiniton tee maistuu oikeasti teeltä eikä joltain laihalta viritelmältä, josta on poistettu mm. tee.

Vielä kun saisi sen auringonpaisteen. Ehkä huomenna.

Please mister postman look and see / If there's a letter, a letter for me

Olen havainnut, että netin käyttö pelkän kännykän etananetin varassa on jokseenkin haastavaa. Tästä lämmin kiitos nimeltä mainitsemattomalle matkapuhelin- ja laajakaistaoperaattorille, joka ilmeisesti selväsanaisesta tilauksesta huolimatta onnistui lähettämään mokkulan osoitteeseen, johon sitä ei ollut tilattu. Myöskään ystävämme Itella ei ole toistaiseksi havainnut virhettä ja korjannut asiaa, mutta sitä kukaan tuskin olisi odottanutkaan. Muuton yhteydessä lienee oletusarvo, että muutaman kuukauden ajan saa odottaa sydän sykkyrällä sitä, kuinka paljon postia mahtaa kadota. On muuten mysteeri, miten Itella voi näppärästi toimittaa perille vielä viiden vuoden jälkeenkin yksittäisen, vanhaan osoitteeseen osoitetun mainoskirjeen, jota ei niin olisi välittänyt saada keräyspaperilaatikkonsa tukkeeksi. Sen sijaan muuton yhteydessä tilatun palvelun aikana postin kääntäminen on toisinaan sula mahdottomuus.

Yhtä vaikeaa näyttää olevan osoitteenmuutoksen tekeminen erinäisille tahoille, sanotaan nyt vaikka sille em. matkapuhelinoperaattorille. Nettisivuilla ystävällisesti mahdollistetaan uuden osoitteen lisääminen omiin tietoihinsa, mutta ei laskutusosoitteen muutosta. Operaattori ohjeistaa kääntymään asiakaspalvelun puoleen, jonne saa onneksi yhteyden jo kuunneltuaan kymmenen minuuttia Spice Girlsiä. Asiakaspalvelu kertoo, että valitettavasti laajakaistapalveluiden yhteydessä ei ole mahdollista muuttaa osoitettaan, ja että muutokset päivitetään manuaalisesti. Asiakaspalvelija kuitenkin ystävällisesti ohjaa matkapuhelinpalveluiden puolelle, mikä tietää lisää Spice Girlsiä. Oh joy. Seuraava asiakaspalvelija taas kertoo, että he saavat kyllä osoitetiedot väestötietojärjestelmästä, mutta pienoisella viiveellä. Kuulemma viive on 2-3 laskua, mikä ainakin allekirjoittaneen tapauksessa tietää 4-6 kuukautta. Sinä aikana ei onneksi tarvitse huolehtia laskuista, ne Itella kyllä tuo takuuvarmasti perille. Ja edellisen asunnon uusilla asukkaillakin lienee oikein mukavaa surffatessaan sillä kadonneella mokkulalla. Kyllähän tämä kännykälläkin käy.

While everyone tries to picture / what the homecomer's eyes have seen

On vähän kiirettä pitänyt. Työt vievät arkipäivisin Helsinkiin vielä vajaan parin kuukauden ajan, ja jottei elämä kävisi yksitoikkoiseksi, hankimme kivan pienen askareen. Olen siis käyttänyt tämänkin viikonlopun kattoparruista roikkumiseen, kitin irroittamiseen käsistäni ja maalin roiskimiseen hiuksiini.

Koska kuvat tunnetusti kertovat niin kovin paljon, kasasin parhaita paloja projektistamme. Olkaa hyvät!

Sitä kittiä kaipasi mm. tämä seinässä oleva reikä.

Koin myös tarpeelliseksi tarttua kuurausvälineisiin.

Keittiön parhaita paloja: kaappien päälliset ja uunin pellit.

 Ikkunoiden pesu ei tunnetusti kuulu muuttosiivoukseen. 

Ilmeisesti sama koskee hellan takusta.

Muutama ötökkäkin (keskuudestamme jo poistuneita sellaisia, onnekseni) piti siirtää toisaalle.

Seuraavassa osassa: kylpyhuoneen kaakeloinnin ihmeellinen maailma. Lisäksi voin paljastaa, että tulossa on ainakin pari lisäosaa, jotka käsittelevät varaston eristämistä ja luovia sähköratkaisuja.

Oh please stay with me babe

Varoituksen sana heti alkuun: tämä on surullinen teksti, joka käsittelee luopumisen tuskaa. Koimme nimittäin juuri suunnattoman menetyksen. Keskuudessamme pitkään ollut ja hyvin palvellut pyykkikone kuoli eilen, ja sen jälkeensä jättämä tyhjiö täyttynee aivan liian nopeasti likaisen pyykin vyöryessä sitä kansoittamaan. Tästä seurannee toistaiseksi tuntemattoman mittainen suruaika, joka tarkkaan ottaen tarkoittaa käsin pestyjä vaatteita ja uuden koneen metsästystä.

Ei näet ole kovinkaan helppoa löytää sopivaa korvaajaa uskolliselle ystävälle. Rakas Upomme oli uskollinen ja huomionkipeä, minkä se osoitti tulemalla innokkaasti kylpyhuoneen ovelle vastaan. Se myös ilmoitti olemassaolostaan reippaasti ja äänekkäästi. Arvatenkin myös naapurimme tiedostivat tämän, verrattiinhan Upo-kultamme ääntelehdintää moottoritien meluun. Se on varmasti lingotessaan kuulostanut suunnilleen siltä kuin se tulisi lattiasta läpi, mikä taas on erinomainen esimerkki sen läheisyydenkaipuusta ja sosiaalisesta kyvykkyydestä.

Jään myös kaipaamaan sen lähes täydellistä sisäsiisteyttä. Liika tarkkuus on nipottamista, ei sitä luukun tiivisteiden vuotamista olisi ilman pesukonevärejä kuitenkaan huomannut. Ja violetti raita koneen kyljessähän on vain yksilöllinen, toisinaan jopa trendikäs.

Kaikkein eniten koneparkaamme kuitenkin kaipaavat nyrkkini, jotka jo eilen pääsivät Upottomassa tilassamme kohtaamaan pesualtaan syvyydet ja huuhtomaan koneellisen vaatteita, jotka konevanhus raaski luovuttaa vasta sen jälkeen, kun se joutui laskemaan alleen nielemänsä vesimäärät. Epäilemättä nöyryyttävä hetki koneparallemme, mutta valitettavasti myös väistämätön. Satuin näet todella haluamaan vaatteeni ulos koneesta. Anteeksi siitä, ja jää hyvästi, Upo-kulta.

Ps. Korvaudu pian! Todella pian, jos saa esittää vienon toiveen.

We're here to eat you

Mikä kumma loppukeväässä on? Jo useamman vuoden ajan se on tuonut mukanaan hillittömän venäläisen ruoan himon (himo on hillitön, venäläinen ruoka pysynee neutraalina). Silmissäni vilisevät piirakat, pelmenit, soljanka ja borssi tahtia, jolle hedelmäpeli olisi kateellinen. Ensi viikolla (tai huomenna) on ehkä pakko suunnata ruokakauppaan ja kantaa kotiin tiivistemaitoa ja muutama pussi pelmenejä, koska olen juuri nyt turhan laiska tekemään niitä itse. Siihen asti akuuteinta hätää saa lievittää hellalla muhiva borssi. Ensi kerralla sitä voisi kyllä tehdä vähän vähemmän - luulisin, että kahden hengen taloutemme selviäisi kylläisenä vaikka keittoa olisi hiukan vähemmän kuin viisi litraa. Hups.

Mikäli joku kaipaa borssin ohjetta, syntyy se seuraavista aineksista:

• punajuuria
• porkkanaa
• sipulia
• kaalia
• jotain lihaa
• nakkeja
• jotain lientä (voi vapaasti keitellä luista jos huvittaa, minua ei huvita)
• sitruunaa tai hedelmän puutteessa sen mehua
• sokeria, suolaa, pippuria, mitä näitä nyt on.

Määrät ja keittoajat ovat ympäripyöreitä. Määrissä kohtuullisuus on påp, keittoa tulee yllättävän paljon, kuten jo aiemmin todettiin. Smetana on ehdoton lisävaruste.