In The Closet

Useimpien ihmisten levyhyllyt ja etenkin iTunes piilottavat sisuksiinsa vaikka mitä aarteita, jotka eivät kestä päivänvaloa. Sitten, kun joku onneton vieras onnistuu jonkun perusteellisesti haudatuksi ja piilotetuksi uskotun kappaleen tai levyn jostain esiin kiskomaan, alkaa hillitön vakuuttelu siitä, että kyseistä musiikillista helmeä ei oikeasti kukaan koskaan ikinä missään olosuhteissa kuuntele, eikä oikeastaan ole mitään tietoa, miten se on hyllyyn tai soittimeen ylipäätänsä päätynytkään. Nyt on siis haasteen aika! Jokainen tämä viestin lukija saa ilahduttaa minua yhdellä kappaleella, jonka soittolistalla sijaitsemista ei normaalioloissa missään nimessä tunnustaisi. Luurangot esiin!

Olen reilu ja listaan ensin omiani. Ja kuuntelen näitä siis oikeasti, vastalauseista huolimatta.

1. Toto: I'll Be Over You. Kunnon kasarihelmi, jonka alkutahdit kuullessaan mieheni voihkaisee tuskasta.

2. Regresa A Mi, eli Il Divon versio Unbreak My Heartista. Sen paremmin artisti kuin alkuperäisen ysäriklassikon sovittaminen latinoiskelmäksikään eivät ole millään tavoin puolusteltavissa. Anteeksi.

3. Don Johnson: Heartbeat. Jokaisen kunnon Miami Vice -fanin levyhyllystä pitää löytyä ainakin yksi Don Johnsonin levytys, eikö? Ai ei vai? Ups.

4. Britney Spears: Womanizer. Tätä häpeän ihan aidosti. Oikeasti, Britney Spears?! Mutta kun se on jotenkin niin tarttuva. Menen kaappiin häpeämään.

5. Viidennestä sijasta kilpailevat otsikon Michael Jackson sekä Westlife. Michael Jacksonissa itsessään olisi toisinaan tarpeeksi hävettävää, mutta luulen, että voiton vie silti Westlifen cover Bonnie Tylerin Total Eclipse Of The Heartista. Kuka kehtaa vielä myöntää tuntevansa minut tämän tunnustuksen jälkeen?

Tässähän oli siis muutama niistä, joita älyän hävetä. Näiden lisäksi on lähes loputon lista niitä kappaleita, joita minun kuulemma tulisi hävetä. Koulutus jatkunee.

Hard Candy

Toisinaan uutiset ovat kauhean hauskoja. Tämän päivän paras oli Ilta-Sanomien otsikko: Abit vaurioittivat karkeilla Susanna Penttilän auton. Ei kai saisi nauraa toisen omaisuuden tärviölle, mutta en voi olla ajattelematta keskustelua vakuutusyhtiön kanssa.

- Auto kärsi pintavaurioita, pitäis korjauttaa.
- Jaa, no mitäs sille kävi?
- Tuli vähän osumia.
- Mitä siihen sitten osui?
- No karkkeja.
- Karkkeja?! Ja tuloksena oli lommoja?
- No niitä karkkeja oli tosi paljon.

(B)eat it

Tamasin pörkölt

200 g naudanlihaa per nenä
1 keskikokoinen sipuli per nenä
1-2 dl punaviiniä per nenä
n. 1 paketti pekonia
1 punainen paprika
1 tomaatti
Vettä
Suolaa, pippuria, paprikajauhetta
Öljyä paistamiseen

Paista pekoni ja sipuli öljyssä. Lisää naudanliha. Kun neste on irronnut lihasta, lisää suola ja pippuri. Lisää sopivasti vettä ja anna kypsyä hellalla 1-2 tuntia hiljalleen kiehuen. Nesteen haihtuessa lisää pataan viiniä. Useimmiten pullollinen riittää. (Se ei ollut vitsi, viiniä kuluu reilusti! Ei siis ehkä kannata valita sitä kaikkein kalleinta laatua.) Viiniä ei siis hujauteta pataan koko pulloa kerralla, vaan aina tarpeen vaatiessa.

1,5-2 tunnin kypsennyksen jälkeen lisätään paprika ja tomaatti. Mikäli pata on liian nestemäistä, mukaan voi sujauttaa myös yhden perunan, mutta koska se haukkaa osan mausteuden vahvuudesta, kannattaa maku tarkistaa. Loppuvaiheessa, eli n. 2,5 tunnin kypsennyksen jälkeen, lisätään paprikajauhe ja tarvittaessa lisää suolaa ja pippuria. Paprikajauhetta ei saa laittaa aiemmin, sillä se voi muuttua kitkerän makuiseksi palaessaan.

Määrät ovat lievästi sanottuna sinne päin, sillä ohje on kasattu jostakin syksyisestä internetin ihmeellisen maailman välityksellä saadusta ohjeistuksesta. Mistään pikaruoasta ei ole kyse, sillä kaikkiaan aikaa kulunee jotain 4-5 tunnin paikkeilla. Lopputuloksena on kuitenkin varsin maukas lihapata, joka on ulkonäöltään vähintäänkin epämääräinen ruskea mössö. Sen voi tarjota esim. tuoreen maalaisleivän kanssa. Jos ajatus pelkästä lihapadasta ja leivästä epäilyttää, voinee sekaan ujuttaa myös jonkin lisukkeen.

In Your Coffeemaker

Koska armas mieheni lähti tänään ansaitsemaan heti herättyään, en saanut iukumaani kahvia, vaan jouduin keittämään sen ihan itse. Päätin haluta espressoa lämpimän maitoni sekaan, ja siksi tavallisessa kahvinkeittimessä näppärästi valmistuva Parisienneni ei tänään kelvannut. Koko kahvin maitoineen päivineen saisi tietysti näppärästi tehtyä keittiön pöydällä nököttävällä kahvikoneella, mutta koska minut on hemmoteltu piloille, en osaa vielä vuoden yhteiselommekaan jälkeen tehdä koneelle muuta kuin laittaa töpselin seinään. Ehkä joskus saamme kehitettyä vielä syvemmän suhteen. Epäilen sitä kyllä vahvasti. Mutta siihen kahvinvalmistukseen palatakseni. Kaivoin esiin mutteripannuni, joka on saanut em. koneen saavuttua olla melko rauhassa, täytin sen ja laitoin kahvin hellalle. Muuten hyvä, mutta joko käyttäjässä oli vikaa (mahdoton ajatus) tai pikku pannuni on suivaantunut siitä, että se on jäänyt niin vähälle käytölle. Se sylki kahvipisaroita sisuksistaan suoraan levylle. Ne kipinöivät aika hienosti (älkää kertoko tätä miehelle, miehen mielestä allekirjoittaneen nimeäminen pikku pyromaaniksi oli jo entuudestaan täysin ansaittua). Sain kuitenkin kahvini, ja siitä syystä olen jonkin verran leppoisampi nyt kuin kipinöintiä ja hellalle ilmaantuneita kahvipisaroita katsellessani. Luulen kuitenkin, ettei episodi lupaa kovinkaan läheistä kanssakäymistä mutteripannuni kanssa jatkossakaan. Tuskin tässä mitään asumuseroa on edessä, mutta takaisin hyllylle se joutaa, kunnes osaa käyttäytyä paremmin. Ja siinä pannun käyttäjässähän ei siis luonnollisestikaan voinut olla mitään vikaa.

No Reply At All

Törmäsin kaupungilla omega-3-kapseleita kaupitteleviin nuorukaisiin. On siinäkin työ. Olin ehkä hiukan epäkiitollinen asiakas. Seuraava keskustelu kuvannee sitä. Kaupitellut henkilö on merkattu kirjaimin MP (=MiesParka) ja allekirjoittanut AK (=AlleKirjoittanut, kuinka luovaa!).

MP: -Syötkö jo Omega-kolmosia?
AK: -Mmmh, kyllä mä jotain ton näköisiä syön. (Samalta ne ainakin näyttää. Sama kummallisenkeltainen väri, sama pyöreä muoto. Pyöreähkö. Vai oliko se soikea? Onko sillä väliä?)
MP: -Mitä merkkiä ne on?
AK: -En mä tiedä. (Eikä muuten kiinnostakaan. Mä vain syön niitä.)
MP: -Mistä ne on ostettu?
AK: -En mä tiedä. (Ei kai sitä nyt kaikkea voi tietää? Ehkä olin mukana, ehkä en. Ei voi muistaa.)
MP: -Apteekista vai kaupasta?
AK: -En mä tiedä. (Enkö mä jo vähän niin kuin vastannut edellisessä kohdassa?)
MP: -Onks ne halvempia vai kalliimpia kuin nää?
AK: -En mä tiedä. (Mulla ei ole aavistustakaan, mitä noi sun pillerisi on. Mulla ei ole edes aavistusta siitä, mitä MUN pillerini on. Mietipä vielä, tiedänkö, mikä niiden hintaero on.)
MP: -No tiedäksä, mitä ne maksaa?
AK: -En, en mä niitä ole ostanut. (Voitaisiinko jo lopettaa tää keskustelu?)
MP: -Vanhemmatko?
AK: -No ei. Mies. (Rrrright. Kyllähän tämän ikäiselle äiti lähettää ties mitä pillereitä postissa. Tai ehkä epäkypsät vastineet järkeväntuntuisiin kysymyksiin ovat vähentäneet oletetusta iästä vuoden per idioottimainen vastaus?)
MP: -Ei tästä keskustelusta taida olla mitään hyötyä.
AK: -No ei. (Yeah, baby! Sä tajusit sen! Ihanaa!)

Pääsin pälkähästä. Mies kärsi, silminnähden. Anteeksi siitä. Sellaista se työnteko on, aina ei voi onnistua. Ainakaan jos kauppaa työkseen kummallisenvärisiä, kiiltäviä pillereitä.

Do, Do, Do! What you wanna do

Mistä tietää, että tentti lähestyy? Voin tarjota hyvin pätevän vinkin: esimerkiksi siitä, että henkilö, jonka tulisi lukea tenttiin, on yltäpäältä hiomapölyssä, koska keksi juuri, että ne lakatut kynttilänjalat on välttämätöntä hioa puupinnalle ja sen jälkeen vahata kivemman värisiksi. Siis kello yhdeksältä illalla.

Underneath Your Clothes

Tehtävä: sukellus vaatehuoneeseen.
Aihe: mustan v-aukkoisen paidan etsintä.
Lopputulos: kolme mustaa v-aukkoista, joista yksikään ei ole se kappale, johon etsintä kohdistuu.
Johtopäätös: aika siivota vaatehuone.